sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Punahilkkakengät

Vihdoinkin ne kauan himoitsemani kengät ovat saapuneet luokseni. Kengissä on omasta mielestäni aika korkea korkko. Itse olen pitkä ihminen, joten korkokenkien käyttäminen jakaa mielipiteet. Saako pitkä ihminen kulkea korkokengissä? Minusta saa.
Nimesin kengät punahilkkakengiksi, koska kengät ovat punaiset ja sirot. Nä uudet kengät ovat harvinaisen hyväntuntuiset jalassa. En osannut kuvitella, että korkeakorkoiset kengät voivat olla näin tukevat. Kengät ovat ostettu Zalandosta ja kenkien merkki on s.Oliver.


Kertokaahan te mielipiteenne siitä saako pitkä ihminen käyttää korkokenkiä?

torstai 25. lokakuuta 2012

Messukeskuksessa

Tänään kävin Kirjamessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Oli minun ensimmäinen kertani Kirjamessuilla. Vaikka en ole mikään kovin innostunut kirjojen lukija oli messuilla oikein mukava olla. Kiertelimme kaverin kanssa katselemassa ja tutkailemassa erilaisia kirjoja. Yksi kirja oli pakko ostaa, sillä olivathan ne kirjamessut. Kirja, jonka ostin vaikutti mielenkiintoiselta. Kyseessä on Benoît Duteurtren: Tyttö ja tupakka. Lupaan tehdä Tyttö ja tupakka kirjasta arvostelun heti, kun olen saanut sen luettua.


Kävimme myös kaverin kanssa Viini ruoka ja hyvä elämä -messujen puolella. Siellä tuli maisteltua kaikenlaista. Päälimmäisenä jäi mieleen jalapenojuusto ja ohrapuuro.
Kokonaisuudessa oli ihan mukavat messut. Metrilakujakin oli pakko ostaa. Ne ovat niitä vakio juttuja mitä messuilta pitää saada.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Illusionisti

Katsoin eilen junamatkalla Illusionisti nimisen elokuvan. Minulla oli todella suuret odotukset kyseisestä elokuvasta, sillä sen on tehnyt samat tekijät kuin Bellevillen kolmoset (joka on yksi suosikki elokuvistani). Elokuva oli ihan hyvä, mutta olisin toivonut lisää niitä mielenkiintoisia yksityiskohtia, mitä Bellevillen kolmoset on pullollaan.Vähän jäi mietityttämään koko Illusionisti elokuva. Luultavasti pitää katsoa se uudelleen, jos se silloin aukeaisi paremmin.
Olen tehnyt joskus merkinnän Bellevillen kolmosista kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa se.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Unisieppari

Tänään sain valmiiksi itse tehdyn unisiepparin. Oli siinä jonkinlainen homma. Jotkin kohdat olisi voinut tehdä paremmin. Ehkä seuraava unisiepparini on edes hieman parempi.
Tarvikkeet maksoivat minusta aika paljon ja niiden löytäminen ei ollut kovin helppoa. Jos nyt innostutte tekemään unisieppareita niin netistä löytyy paljon ohjeita. Itse tein muutaman ohjeen risteytyksen ja tälläinen siitä sitten tuli...


torstai 11. lokakuuta 2012

Iltakuulumisia

Kävin äsken kuvailemassa ystävää. Tuli hienoja kuvia. Odotan niin innolla sitä hetkeä, kun saan sen oman digijärkkärin. Minun onnekseni sain kuvata tänään ystäväni kameralla.
Viikko on mennyt huimaa vahtia. En uskoisi, että huomenna on jo perjantai. Olen myös tehnyt itse unisiepparin. Se ei ole ihan vielä valmis, mutta lupaan tehdä siitä postauksen heti kun saan sen valmiiksi. Luultavasti viikonloppuna on aikaa siihen.
Nyt vähän aikaa telkkarin ääressä ja sitten nukkumaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kysely

Lisäsin tänään kyselyn teille kävijöille. Tarkoitukseni olisi kartoittaa kuinka paljon sivuillani käy anonyymejä seuraajia lukemassa juttujani. Vastailkaa ihmeessä :) (Kysely on tuossa oikean puoleisessa palkissa!)

torstai 4. lokakuuta 2012

Tytöt

"Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa miten sattuu
kun marttyyrimadonna
ja pyhä virtahepo ne kasvattaa
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle"

-PMMP