lauantai 27. huhtikuuta 2013

Keväinen henkäys

Huomasin tänään, että minusta on parempi olla kameran takana kuin edessä kuvattavana. Tuntuu, että kuvia saa ottaa monta kertaa uudestaan ja silti ei miellytä. Noh, tässä on pari kuvaa, mitkä tuntuivat ihan hyviltä.

Paita H&M, farkkushortsit Pieces, Sukkahousut Marimekko ja Kengät Bianco



perjantai 26. huhtikuuta 2013

Life is too short to worry

En ole tehnyt postauksia ikuisuuten. Pahoittelut siitä. Tänään haluan kertoa iloisia uutisia. Minulla on aivan mahtava uusi harrastus meinaan geokätköily. Kävin tänään ensimmäisellä kätköllä ja olin ihan innosta soikea. Seuraava kätkö on jo tiedossa ja sinne menen luultavasti jo tämän viikon aikana.
Pitää kiittää hyvää ystävääni, joka on auttanut ja perehdyttänyt minut geokätköilyyn. Jos teitä alkoi mietityttämään, että mikä ihmeen geokätköily niin voit lukea geokätköilystä tältä sivuilta: http://www.geocache.fi/materiaali/ Etenkin älä ryhdy geokätköilijäksi pdf (ensimmäinen listalla.)
Mahtavaa viikonloppua kaikille. :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mekko- ja hamekausi

Olen nykyisin innostunut mekoista ja hameista. Olen ostanut lähiaikoina paljon mekkoja. Tässä niistä yksi. Kesä on jo tuloillaan ja olen vähentänyt vaatteita. Pipot ja paksut kaulaliinat ovat jääneet pois.
Samalla tässä on möys tälläinen päivän asukokonaisuus.

'

 Hiukset ovat letillä. Lettikampaukset ovat nykyisin lempikampauksiani.

Tässä lähikuvaa vaatteista:

 Mekko ostettu H&M:stä

Sukkahousut löytyivät Cubusesta.

Neule Cubusesta.

Norsukoru Glitteristä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Helsinki - Tallinna - Helsinki

Oli oikein mukava pääsiäinen. Pieni irto otto Suomesta. Matkustin äidin, pikkusiskon ja pikkusiskon kaverin kanssa.
Tässä on jotain kuvia joita otin. Kävimme myös nopeasti Tallinnan puolella. Se oli niin nopea pyrähdys niin ei oikein mitään kuvia tullut otettua.

Olin lauantaina niin innoissani lähtemässä matkaa, että melkein lensin.

Kaikki matkatavarani mahtuivat reppuun. Eli kaikki turha oli jäänyt kotiin.

Länsiterminaalissa odottelemassa laivaan pääsyä.


Sitten ostoksia (kaikki ostokset on tehty laivan kaupoista):

Ihana rannekoru osui silmiini. En voinut jättää ostamatta.

Ihana Fiorellin lompakko tarttui mukaan keltaisen värin takia.

 b.young:in takki oli tarpeellinen ostos. Olin jo pitkään etsinyt takkia joka miellyttäisi silmääni ja nyt se sitten löytyi.

Ja tietysti! Suklaata ja kuohuviiniä.