sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sadepäivänä

Täällä blogissani ei ole ollut pitkään aikaan mitään elämää. Kaikkea mahtavaa on tapahtunut ja olen kuoriutunut minun pessimistisestä kuoresta ja muuttunut yltiöpostiiviseksi ja elämäniloiseksi ihmiseksi.
Tänään on sadepäivä, mutta se ei haittaa menoa. Päinvastoin, Innostuin tekemään itselleni sadepäivälookin.
Yritän jatkossa tehdä postauksia useammin kuin monen kuukauden välein. Ihanaa kevään jatkoa kaikille. Toivotaan, että ne ilmat lämpeneen niin saa ottaan esiin niitä ihania mekkoja, hameita, shortseja, t-paitoja ja toppeja.



Huivi Pieces, neule H&M, hame Weekday, sukkahousut Cubus, polvisukat H&M ja kumisaapaan Nokia