keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Uudet sukkahousut

Viime viikolla kävin ostoksilla Idea parkissa. Mukaan tarttui muutamia vaatteita. Kuvissa näkyvät sukkahousut olivat todellinen löyty. Marimekossa oli alennuksessa sukkia ja sukkahousuja. Hetken pengottuani käsiini osuivat nämä värikkäät sukkahousut... Ja mikä onni, ne olivat juuri minun kokoani! Pidän todella alennusmyynneistä. Varsinkin silloin kun löytää jotain todella ihanaa erittäin halvalla hinnalla. Tällä hetkellä odotan joulun jälkeisiä alennusmyyntejä. Olen jo tehnyt listaa, että mitä voisin alennusmyynneistä hankkia. Odotatteko te joulun jälkeisiä alennusmyyntejä?





Mekko Vero Moda, sukkahousut Marimekko, kengät H&M, laukku Glitter ja koru ostettu Ruotsista

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

Tämä viikko alkoi mahtavasti ja uskon, että yhtä mahtavasti se jatkuu. Erityisesti odotan lauantaita. Silloin on kulunut vuosi siitä, kun minä ja poikaystäväni menimme kihloihin. Joulun odotus on myös kovasti mielessäni. Voin jo tuntea nenässäni joulun tuoksun. Voin tuntea sen jännityksen, kun saa avata paketteja ja löytää niistä mitä ihania lahjoja.

Tälle viikolle olen myös suunnitellut asupostausta. Lähden tuonne ulos seikkailemaan kameran ja jalustan kanssa... Katselkaa sitten millaista materiaalia olen saanut kuvailtua.  Sitä odotellessa, kivaa viikkoa ja palaillaan pian! :)


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Parvekkeella

Havahduin päivällä: nyt paistaa aurinko! Pakko mennä kuvaamaan! Äkkiä jotain kivaa päälle, meikit naamaan ja hiukset nutturalle. Kuvauspaikkana toimi parveke (ei mikään kuvauksellisin paikka), sillä en kiireessä keksinyt muutakaan paikkaa. Kuvaushetkellä aurinko painui vähitellen piiloon ja valo senkuin väheni. Kamalaa tämä jatkuva pimeys.

Ajatelin nyt tehdä ihan tälläisen perus asupostauksen pitkästä aikaa. Vaatekaapista löytyy tällä hetkellä paljon kivoja asukokonaisuuksia. Pitää vaan toivoa, että tulisi lisää valoisia päiviä, että pääsen niitä kuvailemaan.




Haalari H&M, kengät H&M ja kaulakoru titiMadam