sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Top 3 kevätbiisit

Tänään päädyin tekemään postauksen minun kevään lempikappaleista. Löytyykö tästä postauksesta biisejä, joita olet itse kuunnelllut tänä keväänä? Jos ei niin mitkä ovat olleet sinun kevään soitetuimmat biisit?





Sanni – Mörköjä
Pidän paljon rakkauslauluista. Niitä tulee kuunneltua todella paljon. Tämä Sannin biisi on jotenkin tosi energinen, ei ihan perinteisen siirappinen niin kuin rakkauslaulut yleensä. Biisin sanat kolahtaa minuun. Tämä on juuri sellainen biisi, joka sopii minun tämän hetkiseen elämän tilanteeseen.




Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaani – Autiosaari
Tämä biisi saa minut laulamaan mukana. Olen kuunnellut tätä biisiä jo koko alkukevään. Aina kun tämä biisi soi työpäivän aikana niin hymy nousee kasvoilleni. Vaikka olenkin kuunnellut tätä biisiä jo pitkään niin en ole vieläkään kyllästynyt tähän.



Anna Puu - Tarviin vielä yhden yön aikaa
Anna Puu on ollut jo pitkään minun suosikkinaisartisti. Sanoitukset ovat kauniita ja koskettavia. Tämä biisi päätyi suosikikseni, koska Anna Puun sanoitukset eivät petä koskaan. Odotan innolla uusia biisejä Annalta.

19 kommenttia:

  1. Tuo biisi on todella ihana :) Itsekkin olen kuunnelut tuota Annan versiota suudellaan biisistä :)

    VastaaPoista
  2. Mun lemppari noista oli Sannin mörköjä. Mut siis ihania biisej olet valinnut tänne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo biisi on munkin lemppari noista. :) Kiva kuulla, että pidät valinnoistani :)

      Poista
  3. Noista kahdesta muusta biisistä en ole kuullutkaan, mutta Mörköjä on kyllä tosi kaunis biisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörköjä on kyllä tosi kaunis biisi. :) Kannattaa kuunnella myös nuo toiset kaksi biisiä ;)

      Poista
  4. Tuo Anna Puun biisi on niin kevätbiisi kuin olla ja voi! Oon kuunnellut sitä ihan liikaa viime aikoina, mutta siitä tulee jotenkin niin keväinen fiilis, ettei oo tosikaan. Ja sama Autiosaaren kanssa, vaikka se onkin itselleni aina sellainen biisi, josta tulee kesä mieleen, mutta kesää kohtihan tässä ollaan menossa koko ajan!

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa myöntää, että ollaan menossa kesää kohti. Onneki kesää voi fiilistellä etukäteen :)

      Poista
  5. Itse kuuntelen melko vähän suomalaista musiikkia vaikka yleensä siitä pidänkin, eli nämä menevät ehdottomasti kokeiluun :) Kiitos vinkkauksista!

    http://neasjoblom.blogspot.com.ee/

    VastaaPoista
  6. Jees, en ollut näitä kuunnellutkaan, kivoja vinkkiviitosia! Tuo Sannin biisi on kyllä ihana :-)

    Sun blogi on muuten ihan superpiristävä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Tuo Sannin biisi on todellakin ihana

      Kiva kuulla, että blogini piristää <3

      Poista
  7. Hei! Ihanaa että löysin sun blogin pitkästä aikaa!
    Kiva postaus♥

    jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus ja ihanan piristävä toi sun kuva, tuli heti hyvälle tuulelle :D En ite tykännyt ennen yhtään suomalaisesta musiikista, mut just esimerkiksi Sannia oon tälleen ulkomailla asuessa alkanut kuuntelemaan kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuo kuva sai sinut hyvälle tuulelle :) Sannilla on kyllä kivaa musiikkia. :)

      Poista
  9. Sannin biisi on näistä mun lemppari, sitä on tullut kuunneltua paljon! :) Muuten aivan ihana blogi sinulla, liityn ehdottomasti lukijaksi!

    http://elamaniminunvareillani-roosa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sannin biisi on kyllä hyvä :) Ihan mahtavaa saada sinusta lukija <3

      Poista
  10. Hyviä kappaleita ovat, mutta itse kuuntelen mielummin englanninkielistä. :)

    https://mmarmoritaivas.blogspot.fi/

    VastaaPoista