keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Miksi en juo kahvia

Heinäkuun viidestoista 2019, viimeinen päivä, kun join kahvia. En enää edes muista miltä kahvi maistuu ja hyvä niin. Olen nykyisin teen juoja. Rakastan teetä. Teetä aamulla, teetä päivällä (ja monesti) ja vielä yksi kupillinen illalla ennen nukkumaan menoa. Pukkan rauhoittava iltatee, parasta.

Minusta tee on paljon monipuolisempaa kuin kahvi. Makukirjo on valtava. Ei tarvitse juoda saamaa koko päivää. Juon eri päivän aikoihin eri teitä. Ostelen innoissani uusia makuja jotkut ovat hyviä ja pääsevät jatkoon. Jotkut, noh ei niin hyvät jäävät pois ostoslistalta, kun paketti on juotu loppuun.

Minulle ei kelpaa niin sanotut perusteet. Perus Lipton… Ei ikinä. Minun mielestäni teessä pitää olla jokin hyvä vivahde. Esimerkiksi tee mitä tykkään juoda aamuisin sisältää raikasta sitruunaa ja pirtsakkaa inkivääriä. Iltateenä mainitsemani Pukka-tee sisältää rauhoittavaa laventelia.


Ostan teeni yleensä Ruohonjuuresta. Joskus menee ehkä turhan kauan teehyllyllä, koska en osaa valita. Onneksi kyseiseen liikkeeseen voi palata usein. Joka kerta lähtee mukaan uusi maku. Ehkä muutaman vuoden päästä olen käynyt koko valikoiman läpi. Onnekseni uusia makuja tulee aina lisää.

Miksi sitten lopetin kahvin litkimisen ja vaihdoin teehen? Huomasin eräänä heinäkuisena päivänä, että vatsani ei voi hyvin. En oikein tiennyt mistä se johtuu. Kokeilin, että mitäpä jos jätän kahvin pois. Meni muutama päivä ja huomasin vatsani voivan paljon paremmin. Ei inhottavaa kiertävää tunnetta vatsassa, ihanaa.

Minusta on okei, jos ihmiset juovat kahvia, mutta se ei ole enää minun juttuni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti