maanantai 13. heinäkuuta 2020

Rento loma Pärnussa

Viime torstaina palasimme Suomeen Viron reissulta. Olimme yhdeksän päivän matkalla Pärnussa. Reissu oli rentouttava ja arjen murheet unohtuivat. En ollut ennen käynyt Pärnussa, joten ensikerran viehätys oli suuri. Pärnu on kaunis kaupunki. Hotellilta keskustaan kävellessä sai ihastella kauniita vanhoja puutaloja. Liikuimme paljon kävellen. Matka hotellilta keskustaan tuli todella tutuksi.




Pärnussa ruoka oli edullista ja ravintolavaihtoehtoja oli paljon. Suosikkini olivat italialainen ravintola Da Vinci ja japanilainen ravintola Duckface. (Nuo edellä mainitut ravintolat eivät sijaitse keskustassa.) Hotellin oma ala carte -ravintola oli myös hyvä. Söimme yleensä yhden isomman ruuan päivässä. Lounasaikaan suosikki välipala oli pizzapalat, joita sai lähes kaikista marketeista. Minusta parhaat pizzapalat tarjosi RImI-market.


Harmiksi sää ei suosinut meitä. Melkein joka päivä satoi vettä, onneksi ne olivat pääosin kuuroja. Mereen emme päässeet uimaan ollenkaan. Onneksi hotellissa oli pieni kylpylä, johon pääsi pulahtamaan. Viimeisenä iltana varasimme yksityisen saunatilan, jossa oli myös poreamme. Oli rentouttavaa olla poreissa ja juoda kuohuvaa.


Paras ostos mitä tein lomalla oli vintage-mekko Karuselli-nimisestä kahvilasta. Minulla oli kamala kaakaon himo, joten päädyimme tuohon Karuselli-kahvilaan. Huomasin heti, että heillä oli myynnissä second hand -vaatteita. Ihastuin täysin yhteen mekkoon ja sitä oli aivan pakko päästä sovittamaan ja ihme ja kumma se oli juuri täydellisen kokoinen. Hintaa tällä mekolla oli 16 euroa.




Virossa kosmetologilla käynti on halvempaa kuin Suomessa. Varasin jo loman alussa ajan loppulomalle kasvohoitoon ja kulmien laittoon. En ennen ollut käynyt kasvohoidossa ja tämä ensimmäinen kerta oli aivan ihana ja todella rentouttava.

Kokonaisuudessaan loma oli todella onnistunut. Suosittelen Pärnuta lomakohteena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti