sunnuntai 28. elokuuta 2016

Asukuvia lenkkipolulla

Tässä tulee elokuun toinen asupostaus. Kuvissa näkyy uusia syksyvaatteita. Tänään asupostauksen kuvaus oli vähän erilaista kuin ennen. Ostin vähän aikaa sitten kameraani kaukolaukaisimen. Pakko todeta, että se on todella kätevä. Suositttelen kaukolaukaisimen ostoa kaikille niille, jotka ottavat itse kuvansa.


Minulla on Canonin kaukolaukaisin. Ostin sen Rajala Pro Shopista. Luulin, että laukaisimen asentaminen olisi vaikeaa. Onneksi se oli vain luulo. Rajalan Proshop liikkeessä myyjä näytti miten kaukolaukaisin toimii, joten kotona laukaisin oli hetkessä käytössä ilman mitään monimutkaisia säädöksiä.

Tänään valitsin kuvauspaikaksi rauhallisen lenkkipolun. Sain rauhassa kuvailla. Välillä tuntuu, että hyvän kuvauspaikan löytäminen on hankalaa. Minulla on jotenkin sellainen pelko, etten uskalla mennä kovin julkiselle paikalle kuvaamaan. Haluaisinkin kuulla, miten sinä valitset kuvauspaikkasi?




Mekko, legginsit ja vyö Vila, kengät S.Oliver (Anttila), kaulakoru on saatu perintönä ja laukku H&M


22 kommenttia:

  1. Oi mukavan oloinen blogi! Ihanat hiukset!

    VastaaPoista
  2. Mä tykästyin kenkiin. Haluaisin löytää nopeasti itselleni jotkut vastaavat syksykengät jotka sopisi nahkan ja villan kanssa ja kaikkiin syksyisiin tummiin sävyihin. Pitäisi mennä etsimään, mutta tuntuu, että nykyään kengät suomalaisissa liikkeissä on tosi huonoa laatua.

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/
    23-vuotiaan töissä käyvän naisen blogi sisustuksesta, tuunauksesta, shoppailusta ja kaikesta muusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin pidän noista kengistä. :) Harmikseni pitää myöntää, että olen kanssasi samaa mieltä että nykyajan kengät on hyvin heikkolaatuisia.

      Poista
  3. Tykkään aivan hurjasti tuosta sun paidasta! Sopii todella hyvin, ja näyttää ihanan ajattomalta!

    Mitä puolestaan kuvien ottamiseen tulee, mä olen aivan käsittämättömän ujo! Ainoastaan yksin ollessa uskallan ihan täysin heittäytyä ottamaan selfieitä, mutta jos esimerkiksi haluaisin perus turistina patsastella jonkun nähtävyyden kanssa samassa kuvassa, mun täytyy ehdottomasti napata mies kuvaan mukaan mun kanssa, etten tunne oloani ihan uunoksi :-D Mies sen sijaan osaa kyllä heittäytyä, mutta mä en jotenkin vaan. Ei kehtaa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin pidän tuosta mekosta.

      Meillä se on toisin päin. Itse olen räpsimässä kuvia vaikka sun missä julkisella paikalla ja siihen mieheni yleensä totea "ota nyt äkkiä se kuva" tai "voitaisiinko jo mennä" :D

      Poista
  4. todella hyvin onnistuneita kuvia. olen itsekkin jo jonkin aikaa havitellut kaukolaukaisimesta. paljonkohan sun laukaisin maksoi rajalalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo Canonin laukaisin maksoi 29€

      Poista
  5. Erittäin hyviä kuvia ja mä tykkään tosta sun asusta todella paljon! Se on täysin mun makuun! :)

    https://petrajanica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että pidät tästä asusta. :)

      Poista
  6. Hei, sulla on tosi ihana blogi, tykkään tosi paljon sun tyylistä, se on jotenkin lämmin :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos. :) Kiva kuulla tuo mielipiteesi tyylistäni :)

      Poista
  7. aivan ihana asu ja sopii sulle todella hyvin! <3

    http://whitedreamwhite.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuva kuulla. :) Itsekkin pidän paljon tuosta asusta. :)

      Poista
  8. Tosi kiva asu, noi värit passaa sulle ihan tajuttoman hyvin. Ja jotenkin tosi symppis toi vähän lähempää otettu kuva :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsekkin pidän kovasti noista väriestä. :) Kiva kuulla, että näytän symppikseltä :p

      Poista
  9. Itselläni kameran saa yhdistettyä vaikka puhelimeen tai tablettiin wifin avulla ja se puhelin voi sitten toimia "kaukolaukaisimena" tosi kätevä, tykkään paljon enemmän ottaa itse kuvia kun mennä jonkun toisen eteen kuvattavaksi. Vielä loppuun että tosi kiva asu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olenkin kuullut, että kännykän saa yhdistettyä kameraan. Minusta tuo laukaisin on kätevämpi kokonsa takia.

      Kiva kuulla, että pidät asustani :)

      Poista
  10. Ihanat hiukset.
    Mullekin tollanen etälaukasin varmasti auttaisi kuvien ottanisessa koska yleensä otan itse kuvani itsestäni xD.
    Yleensä mulla ei ole mitään tiettyä kuvauspaikkaa vaan yleensä silloin jos tulee vaik kadulla kävellessä tai lenkillä sellanen fiilis et " hei toi näyttää nyt vaan niin kauniilta et pakko ottaa kuvan", niin otan mutten muuten oikein. Toi sun vyö on muuten ihanan värinen x3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sinulle ehdottomasti tuota kaukolaukaisinta. :)

      Minustakin tuo vyö on tosi kivan värinen.

      Poista