torstai 21. helmikuuta 2013

Yksin elokuvissa

Kävin äsken yksikseni katsomassa Rölli ja kultainen avain -elokuvan. Ensimmäinen kerta elämässäni yksin leffassa. Ei se ollut niin kamala kokemus mitä voisi kuvitella. Itse elokuva oli minusta aika tylsä. Elokuvassa oli ihan hyviä näyttelijöitä, joten olin  odottanut  elokuvasta enemmän, mitä se todellisuudessa sitten oli.
Tuntui vähän hölmöltä olla siellä leffasalissa, kun se oli täynnä lapsia. Ennen elokuvan alkua kuulin, kun takanani äiti puhui lapselleen: "Jos tulee pelottava kohta laita silmät ja korvat kiinni."

Tässä on vielä elokuvan traileri:

12 kommenttia:

  1. Vitsit mäki haluaisin kokeilla joskus tuota yksin menemistä elokuviin! :D Täytyy joskus mennä :)

    http://saijis.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Laitoitkos silmät ja korvat kiinni? :D

    VastaaPoista
  3. Mistä ihmisille on syntynyt käsitys, ettei leffaan voisi mennä ihan hyvin yksinkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisenä tuli mieleen, että olisi joku leffateatterien kansalaisiin iskostama juttu, että saavat sitten aina myytyä kaksi lippua. Sitten tajusin, että niiltä silloin jää moni yksittäinen lippu myymättä.

      Poista
  4. Repesin tuolle mitä äiti puhui lapselleen:DD Mutta totta yksin leffaan meneneminen ei ole niin kamalaa, kuin voisi luulla! Se on väillä ihan mukavaa:)

    VastaaPoista