sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kuulumisia ja uusi hiustyyli

Nyt on loma vietetty ja aloitettu arkeen palaaminen. Lomalla tuli mietittyä, mitä asioita halua arjessa töiden ja kodin ylläpitämisen lisäksi tehdä. Eli mikä tekee arjesta mielekästä. Ensimmäinen asia on bloggaaminen. Päätin, että nyt otan aikaa siihen, että saan tehtyä postauksia, koska niiden tekeminen tuo minulle hyvää mieltä. Toinen on terveellisiin elämäntapoihin palaaminen. Kolmantena hankkia joku uusi harrastus. Tällä hetkellä jooga kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta.


Ajatelin nyt aloittaa arjen myös uudistumisella. Ensimmäisenä muutos on uusi hiustyyli. Päätin nyt räväyttää kunnolla ja kokeilla jotain ihan uutta. Mitä olette mieltä uusista hiuksistani?


Toisena uudistuksena on vaatekaappi. Tein tänään inventaarion vaatekaappiin. Kaapista poistui muutamia yksilöitä, jotka olivat jostain rikki tai eivät enää muuten miellytä. Olen jo suunnitelut mitä kaikkia vaatteita tulee syksyn aikana ostaa, joten tänä syksynä blogiini on tulossa paljon erilaisia asupostauksia. Niitä odotellessa oikein mukavaa alkavaa viikkoa. :)

29 kommenttia:

  1. Ihanat hiukset ja sopii sulle !

    VastaaPoista
  2. Olet todella symppiksen näköinen - hiukset sopii tosi hyvin. :3 sait uuden lukijan!
    http://yourdaddyisaunicorn.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :) Kiitos. Ihanaa saada lisää lukijoita, liityn oitis sinun lukijaksi :)

      Poista
  3. Todella hienot hiukset, että haluisi päästä kuvaamaan mallia uusien vaatteiden kera ;)

    VastaaPoista
  4. Ihan super upeet hiukset, sopii sulle tosi hyvin!

    http://iinaemiliasd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Jooga on aivan mielettömän ihana harrastus! Suosittelen ehdottomasti - mullakin olis tehtävälistalla joogan aloitteleminen uudestaan, kun sain miehenkin innostumaan. :-D Ja hei, pidän kovasti sun hiuksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen aijemmin harrastanut joogaa ja kyllä olen samaa mieltä! Jooga on mielettömän ihana harrastus! Siksi sen voisi aloittaa uudestaan. :) Kiva kuulla, että hiukseni miellyttää :)

      Poista
  6. Wau, ihanat hiukset! Sopii sulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
  7. Noi uudet hiukset sopii aivan älyhyvin sulle!

    VastaaPoista
  8. Oi että noi sun hiukset!! Aivan ihanat! ♥

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Ootan innolla uusia bostauksia ja miten hienoja asukokonaisuuksia tulee.

    VastaaPoista
  10. Onpa ihanat hiukset ja sopivat sulle todella mainiosti! <3 Mullakin tulee välillä hetkiä, jolloin on pakko hyökätä vaatekaapin kimppuun ja karsia turhat pois. :D On paljon kivempi miettiä asujakin, kun kaappi ei ole täynnä turhaa kamaa. :)

    There will be sunshine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Vaatekaapin inventaario on kyllä tarpeellinen aina silloin tällöin :)

      Poista
  11. Onpa tosi ihanat hiukset! Sopii sulle oikein hyvin niin väri kuin mallikin :-)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) On kiva saada tuollaisia kommentteja :)

      Poista
  12. Kiitos, kun.olit käynyt kommentoimassa blogiini! Sinulla on todellakin mielelnkiintoinen blogi. Jään lukijaksi kunhan saan puhelimeni hyväksymään tuon lukijaksi kohdan. BTW noi sun hiukset on aivan mielettömät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kiva kuulla, että pidät blogistani. Odottelen innolla, että saan sinut lukijaksi. :)

      Poista
  13. Sopii sulle tosi kivasti noi hiukset! Bannerisi kans on tosi kiva.

    VastaaPoista